Helsingin eurooppalainen koulu

Sähkönkulutus
tavoitetasosta
-13%   Kulutus
ennallaan
Kuvaus Bulevardin varrella sijaitsevassa vanhassa ruotsinkielisessä tyttökoulussa aloitti vuonna 2008 Helsingin eurooppalainen koulu. Tilat ovat aiemmin olleet myös Helsingin yliopiston ja Avoimen yliopiston käytössä. 1880-luvulla rakennetussa arvokiinteistössä on tehty useampia peruskorjauksia, joista viimeisimmässä toteutettiin kiinteistön toimintojen nykyaikaistaminen.
Alueellinen
yhteyshenkilö
Pasi Hyyppä
Yhteystiedot >
Energiatodistus Tutustu kohteen energiatodistukseen (pdf)

Energiatodistuksen tavoitteena on antaa mahdollisuus seurata rakennusten energiankulutusta riippumatta siitä mikä lämmitysmuoto on sekä mahdollistaa vastaavien rakennusten energiatehokkuuden vertailua.
Energiatehokkuutta mitataan energialuokka-asteikolla A-G.

Energiatodistuksessa kerrotaan rakennuksen tarvitsema lämmitysenergia, laite- ja kiinteistösähkö, jäähdytysenergia sekä niiden pohjalta laskettu, bruttopinta-alaan suhteutettu energiatehokkuusluku.

Sähkön vuorokausikulutus

Kulutus ennallaan   Kulutus tavoitetasosta -13%  

Sähköä kulunut yhteensä 380 kWh